torstai 30. joulukuuta 2010

Oma henki vai oma kansalaisuus?

Vuonna 1938 Trappin perhe kuulee muiden itävaltalaisten kanssa järisyttävän uutisen - Saksa on ahneudessaan vallannut Itävallan, ja se on nyt osa Kolmatta valtakuntaa. Itävaltaa ei enää ollut, oli vain uusi valtio nimeltä "Ostmark", jonka uusi kansallislaulu oli Hitlerin valitsema ja talojen seinät peitettiin natsien hakaristilipuilla.

Trappin perheen isä, Georg, oli perin isänmaallinen ihminen, ja yhtäkkinen Itävallan kadottaminen maailmankartalta sai hänet tolaltaan. Hitlerin ja natsipuolueen toiminta saivat hänet raivon partaalle, ja koko Trappin perhe pysyi vankasti natsismin vastustajana. Se tuli ennen pitkää ilmi - koulussa ihmeteltiin, mikseivät lapset tahdo tehdä Hitler-tervehdystä tai miksei perheen talon pihan salossa liehunut natsilippu.
Hitlerin voima myös pelotti. He eivät voineet enää pitkään pysytellä vastustajina piilossa, heidän täytyi joko hyväksyä natsismi tai paeta maasta. Yhteen ääneen perhe vastasi kyllä, joten Trappin perheen pako alkoi.

Georg Trappin mukaan oman mielipiteensä puolustaminen teki heistä kunniallisia. Kuitenkin, osoittaako oman kotimaan jättäminen sitten erityistä isänmaallisuutta? Seisoivatko he kantansa takana paetessaan ulkomaille? Toisaalta taas, isänmaa Itävalta joutui niin suureen muutokseen, että siitä jäi jäljelle vain muistot sydämeen. Ne muistothan kulkisivat mukana missä tahansa, mutta isänmaan kohtalo olisi tällöin sinetöity. Jos kaikki itävaltalaiset olisivat toisen maailmansodan aikana ajatelleet näin, olisiko sen kansa koskaan noussut jaloilleen? Missä kuitenkaan menee isänmaallisuuden ja itsesuojelun raja, se on eri asia. Harvassa tapauksessa kotimaan etu kuitenkaan menee oman itsen ja lähimmäisten edelle- mutta pitäisikö sen?

4 kommenttia:

  1. Hyviä kysymyksiä... Luin juuri Suomen kuvalehdestä Fatbardhe Hetemaj'n haastattelua. Hän totesi, että hänen vanhempansa eivät ikinä olisi lähteneet Kosovosta pakoon, jos heillä ei olisi ollut lapsia. He olisivat jääneet taistelemaan sinne albaanien oikeuksien puolesta, mutta eivät uskaltaneet, koska pelkäsivät lastensa hengen puolesta. Luulenpa, että moni vanhempi toimisi samalla lailla. Itsestä ei ole niin väliä, mutta lastensa turvallisuutta haluaa puolustaa keinolla millä hyvänsä.

    Mutta äärimmäisen hyviä kysymyksiä esitit. Pitääpä jäädä miettimään...

    VastaaPoista
  2. Totta, hyviä kysymyksiä kuten edellä jo todettiinkin.. Enpä itse ole tullut ajatelleeksikaan. Tässä tilanteessa varmaankin päätöksellä kuin päätöksellä on omat hyvät ja huonot puolensa. Silloisessa Itävallassa natseja vastustavia henkilöitä on tuskin ollut montaakaan (ainakaan sellaisia, jotka sitä julkisesti näyttäisivät) ihan silkasta pelosta ja itsesuojeluvaistosta johtuen. Se mitä varmimmin tiesi oman hengen menetystä ennen aikojaan, jos osoitti omia yleisestä poikkeavia mielipiteitään. Koko Itävallan kansan olisi pitänyt yhdessä nousta kapinaan Hitleriä ja natsismia vastaan, jotta heillä olisi ollut mitään mahdollisuuksiakaan saada ääntänsä kuuluville ja kantaansa läpi. Tässä tilanteessa perheen pako on isänmaallisuudestaan huolimatta ymmärrettävä, sillä lopputulos olisi ollut selvä, jos he olisivat Itävaltaan jääneet. Pakenemalla heille jäi edes jonkinlainen mahdollisuus osoittaa kunnioittaneensa isänmaataan, mikä olisi haudassa saattanut olla hieman hankalaa. Tavallaan se, että perhe uskalsi paeta on osoitus Itävaltalaisesta sisusta ja näin kunnian osoitus maata kohtaan, sillä häpeällisempää olisi ollut alistua juuri maan vallanneen natsismin alle, jonka miljoonat muut hyväksyivät.

    VastaaPoista
  3. Jokaiselle oma- ja läheisten nahka on se kaikista tärkein asia. Mielestäni on jo tyhmää sekä hullua lähteä yksin puoltustamaan isänmaataan, mutta silti kunnioitettavaa. Jos jokainen ajattelisi samoin voisi pienikin maa sotia suurta ja mahtavaa vastaan. Terhin kommenttiin liittyen Fatbardhe Hetemaj'n kaksi veljeä ovat pelanneet suomen jalkapallo-maajoukkueessa. Mielestäni jokaisen pelaajan kuuluisi laulaa kansallilaulu ennen ottelua. Mielestäni on hirvittävää katsoa kun pelaajat seisovat tuppisuina kansallislaulumme soidessa. Itse en kotisohvalla istuessani kansallislaulua laula, mutta pelaajat antaisivat katsojille mallia isänmaallisuudesta!

    VastaaPoista
  4. Olen Samun kanssa ihan samaa mieltä siitä, että pelaajien (samoin kuin esim. olympiavoittajien) pitäisi laulaa kansallislaulu sen soidessa - samoin olisi kiva, jos ihmiset katsomoissa (ei nyt välttämättä kotikatsomossa, mutta esim. stadionilla) laulaisivat.

    Noista Hetemaj'n sisaruksista piti sanomani vielä, että he ovat ainakin pyrkineet kotoutumaan uuteen isänmaahansa kaikin tavoin: veljet pelaavat Suomen maajoukkueessa, sisko on eduskuntavaaliehdokkaana. Heitä ei siis voi ainakaan syyttää yrityksen puutteesta ja siitä, että he eivät haluaisi integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja elää täällä suomalaisina.

    VastaaPoista