sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Sopeutuminen

Trappin perhe joutuu matkaamaan Amerikkaan pois toisen maailmansodan alta Euroopasta. Se tuo mukanaan jos jonkinlaisia vaikeuksia - heidän täytyy tottua uuteen kulttuuriin, edistyneempään teknologiaan, kieleen ja uusiin ihmisiin. He pelkäävät junia, eksyvät kadunkulmien välillä jatkuvasti eivätkä uskalla astua liukuportaille. Maria joutuu vielä synnyttämään Amerikassa, joka sekin oli Euroopassa toteutettu varsin toisin.
He kuitenkin oppivat huomaamaan, että kulttuurihan tarjoaa monia uusia ja hienompia asioita kuin eurooppalainen elämäntapa. Ihmisten hyväntahtoisuudessa ei ole mitään eroa, ja uusi manner alkaa tuntua heistä jo hyvältä.

Oli kyse sitten kulttuurieroista tai vain päivittäisten asioiden muutoksista, sopeutuminen on elämässämme välttämätöntä. Kaikki muuttuu, ihmiset ja elämä. Kaikkeen tottuu aikanaan, ja oma asenne siihen on suurin vaikuttava tekijä. Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, joten sellaisia asioita on turha edes miettiä kahta kertaa. Muutos on yksi sellainen asia, joka on ja pysyy ja sen mukana on vain opittava elämään, sopeutumalla. Sen avulla voimme huomata, että olemme sen muutoksen kautta saaneet elämäämme jopa paljon hyvääkin.